Vanhan testamentin Kuninkaiden kirjassa on kertomus profeetan oppilaan vaimosta, joka oli tullut leskeksi ja jäi suuriin velkoihin miehensä kuoltua. Tämän takia hän oli menettämässä lapsensa velkojan orjiksi. Profeetta Elisalla oli tilanteeseen sana Jumalalta, ja tapahtui ihme. Niin paljon kuin leski sai tyhjiä astioita, sen verran öljyä riitti pullosta täyttämään ne. Näillä öljyillä saatiin velka maksettua (2. Kun. 4:1–7). Raamattu on täynnä todistuksia Jumalan huolenpidosta ja siitä, että Hän välittää meistä.
”Voiko pastori tulla ottamaan vastaan rukousta seurakunnan tilaisuudessa?” Mitä ajattelet? Tarvitseeko pastoreiden ja vanhimpien piilotella sitä, että tarvitsemme Jeesusta elämässämme ja olemme riippuvaisia Pyhän Hengen avusta ja johdatuksesta? Mielestäni tätä ei tarvitse piilotella. Paavali esimerkiksi kertoi avoimesti, kuinka heikoilla hän välillä oli.
”Niinpä, kun tulin luoksenne, veljet, en tullut julistamaan teille Jumalan salaisuutta suurenmoisin puhein tai viisauden keinoin… Olin luonanne heikkouden vallassa, hyvin pelokkaana ja vapisevana. Puheeni ja julistukseni ei ollut inhimillisen viisauden suostuttelevia sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisviisauteen, vaan Jumalan voimaan.” (1. Kor. 2:1, 3–5. Katso myös 2. Kor. 11:30, Gal. 4:13–14).
Meille saattaa syntyä illuusio siitä, että he, jotka palvelevat Jumalaa esimerkiksi pastorina, ovat jotenkin paremmassa osassa elämässä kuin muut ja että heillä ei ole mitään suurempia vaikeuksia. Tai jos on, ei niistä ainakaan kuulu kellekään kertoa. Jos ajattelet näin, olen kanssasi eri mieltä; Jeesuksen tarkoittama keskinäinen rakkaus ja yhteys (Joh. 13:34–35) haastaa meitä olemaan avoimia toinen toisillemme. Ilman avoimuutta ei voi syntyä yhteyttä. Ilman yhteyttä ei voi avoimuus kasvaa.
Olen huomannut Jeesusta seuratessani, että kun Häntä palvelee, menee ja tekee asioita Hänen johdatuksessaan, niissä ei omin voimin selviä. Oman elämäni kokemus osoittaa itselleni, että Jeesus tahtoo kasvattaa meistä riippuvaisia Hänestä. Hän haluaa pehmittää eri tilanteiden kautta sydäntämme, jotta voisimme kokea, millaista Hänen todellinen rakkautensa meitä ja muita ihmisiä kohtaan on. Siksi tahdonkin rohkaista meitä elämään Pyhän Hengen johdattamina. Tahdon rohkaista meitä elämään tyhjänä astiana, joka on riippuvainen Jeesuksen sovitustyöstä. Kun astiamme on tyhjä ja olemme riippuvaisempia Jeesuksen avusta, voi Hän täyttää sen läsnäolollaan (Joh. 7:37–39; 4:13–14; 6:35) – ikään kuin leskivaimonkin tyhjät astiat täyttyivät öljyllä.
Rukoilen, että seurakuntaperheemme yhteys voisi olla sellainen, että uskallamme olla keskenämme myös heikkoja – sillä kaikkihan me joskus olemme. En tahdo olla sellainen johtaja, joka ei tarvitse muita. Mooseskin tarvitsi Huurin ja Aaronin kannattelemaan käsiään, jotta Joosua kykeni johtamaan israelilaiset voittoon amalekilaisia vastaan (2. Moos. 17:8–13). Samoin me tarvitsemme seurakuntaperheessämmekin toisiamme, jotta yhdessä pääsemme Jumalan tarkoittamaan päämäärään.
Seurakunnan tarkoitus on kasvattaa meitä suhteessa Jeesukseen ja muiden Hänen seuraajiensa kanssa. ”Raamattu ei opeta suoritettavia tapoja, vaan periaatteita, joita soveltaen syntyy elämää ja aitoa ystävyyttä”, (Solujohtajan käsikirja 2019, s. 27). Seurakunnan tarkoitus ei ole järjestää toimintaa eikä toimintamuotoja niiden olemassa olemisen vuoksi. Seurakunnan toiminnan keskiössä tulee olla rakkaudelliset ihmissuhteet. Solujohtajan käsikirjan mukaan Raamatusta löydämme Jumalan, joka on äärimmäisen kiinnostunut luoduistaan. Löydämme Jeesuksen seuraajia, jotka rakentavat suhteita lähimmäisiin. Löydämme elämää, epäonnistumisia, riitoja, pettymystä ja jälleen anteeksiantamusta, rakkautta, hyväksyntää. Luonnollisissa ihmissuhteissa evankeliumin ilmoittama armo usein myös valkenee meille (Solujohtajan käsikirja 2019, s. 27–28.)
Siunaavaa, Jumalan johdattamaa ja ihmissuhdekeskeistä kesää!
Toni Rautiainen, pastori
Tämä kirjoitus on julkaistu Yhteys-lehtemme numerossa 7–8/2023.