Oletko joskus ajatellut olevasi vaikuttaja? Nopea Googlaus määrittelee, että ”vaikuttaja eli influencer voi olla kuka tahansa henkilö, jonka mielipiteellä ja sanalla on merkitystä tietylle kohderyhmälle”. Oletko miettinyt, miten ja keneen sinä vaikutat?

Viime viikolla olin mukana nuorisotyön seminaarissa ja NextGen-konferenssissa. Tampereen Helluntaiseurakunnalla järjestetty NextGen oli helluntaiseurakuntien lapsi-, varkki-, nuoriso-, ja koulutyötä tekevien yhteinen konferenssi. Tapahtuman teema-ajatuksena on nostaa Suomessa yksi ääni nuoren sukupolven puolesta! Mikkelistä meitä oli lisäkseni mukana Anna-Leea, Jasmin ja Jussi.

Tapahtumapäivien aikana puhuttiin siitä, miten nuorta sukupolvea voitaisiin viisaasti ja Hengen johdatuksessa kasvattaa tuntemaan Jeesusta ja saattaa heidät osaksi monisukupolvista seurakuntaperheyhteyttä. Tapahtumassa käsiteltiin innostavasti nuoren sukupolven opetukseen liittyviä teemoja, ja mukaan lähti hyviä käytännön vinkkejäkin.

Tapahtuman pääpuhujana Tampereella oli pastori ja seurakunnanistuttaja Matthias Kuhn Sveitsistä. Hänen puheestaan mieleeni jäi vahvasti ajatus hengellisestä vaikuttajuudesta.

Nykypäivänä puhutaan paljon influencereista, vaikuttajista. He tekevät yhteistyötä yritysten kanssa ja nostavat esiin tuotteita ja palveluita esimerkiksi Instagramissa tai YouTube-videoilla. Matthias vertasi hengellisiä vanhempia näihin freelancer-vaikuttajiin. Vanhemmat vaikuttajina tekevät ”freelancereina” yhteistyötä taivaan kanssa, nostamalla esiin sen arvoja ja elämällä niitä todeksi omassa elämässään Pyhän Hengen avulla.

Tämä ajatus puhutteli minua, ja siksi haluan jakaa sen kanssasi. Meidät on kutsuttu olemaan hengellisiä vaikuttajia yhteistyössä kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Sinut on kutsuttu nostamaan elämässäsi esiin taivaan valtakunnan arvoja eläen niitä todeksi Pyhän Hengen avulla. Meidät on kutsuttu olemaan Kristuksen tuoksuna tämän maailman ja myös nuoren sukupolven keskellä.

2. Kor. 2:14: ”Kiitos Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!”

Meidän on tärkeä tunnistaa roolimme ja asemamme. Niin vanhempien kuin meidän muidenkin aikuisten tärkeä tehtävä on olla hengellisinä vaikuttajina ja kasvattajina seuraavalle sukupolvelle. Elämällämme, sanoillamme ja teoillamme olemme vaikuttajia, halusimmepa tai emme. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, millä tavalla vaikutamme! Minä ainakin haluan, että Jumala kuljettaa minua Kristuksen voittosaatossa ja vaikuttaa minun kauttani joka paikassa hänen tuntemisensa tuoksua!

5. Moos 6:4–9: ”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja kaikella voimallasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, olkoot sinun sydämelläsi. Teroita niitä lapsillesi ja puhu niistä kotona ollessasi ja tiellä kulkiessasi, makuulle käydessäsi ja ylös noustessasi. Sido ne merkiksi käteesi, ja olkoot ne nauhassa otsallasi. Kirjoita ne talosi ovenpieliin ja portteihisi.”

Tämä raamatunkohta puhuu hyvin tästä vanhempien tehtävästä. Vanhempien tehtävä on kuulla ja säilyttää Jumalan sanoja sydämessään ja teroittaa niitä lasten mieleen kaikin mahdollisin tavoin. Lasten tärkein hengellinen kasvattaja ja vaikuttaja ovat vanhemmat.

Niin aikuisten kuin lastenkin elämänmuutos ja käytös lähtee sydämestä, kun Jumalan sana on teroitettu mieleemme ja sydämeemme. Jumalan sanan lukeminen, sen mukaan eläminen ja siitä lapsille opettaminen on ollut ohjeenamme jo tuhansia vuosia. Tarvitsemme siis tällaisia vanhempia, jotka toimivat hengellisinä vaikuttajina nuorelle sukupolvelle.

Seminaarissa pohdimme kysymystä: ”Kiinnitymmekö monisukupolviseen Jumalan perheeseen?” Tarvitsemme seurakuntaperhettä, toinen toistamme. Rakastan tehdä nuorisotyötä, viettää aikaa nuoren sukupolven kanssa ja opetuslapseuttaa heitä. Nuoret tarvitsevat kuitenkin myös teitä, kaikenikäisiä hengellisiä vanhempia, koko seurakuntaperhettämme!

Unelmoin siitä, että nuoret tässä seurakunnassa saavat kokea kasvavansa ympäristössä, jossa heillä on paljon hengellisiä vanhempia. Unelmoin siitä, että hengelliset vanhemmat kannustavat, opettavat, rukoilevat ja rohkaisevat nuoria eteenpäin elämässä ja uskon tiellä teroittaen näille Jumalan sanaa ja eläen itse todeksi taivaan arvoja, Pyhän Hengen voimassa.

Nuoren sukupolven parissa tehdään hienoa työtä eri seurakunnissa. Rohkeat ja radikaalit nuoret Jeesuksen seuraajat tarvitsevat kuitenkin hengellisiä vanhempia ja rohkaisua eteenpäin. Olen esittänyt saman kysymyksen aiemminkin: Mitä sinä voisit tehdä, jotta seuraava sukupolvi saisi tuntea Jeesuksen?

Rakasta, rukoile, ole läsnä, luo yhteyttä, kulje vierellä, rohkaise, opetuslapseuta, ole kiinnostunut, varusta, valtuuta, kysy, kuuntele, opi ja usko!

Noora Suvorova
nuorisotyöntekijä

Kirjoitus on julkaistu seurakunnan omassa Yhteys-lehdessä 6/2024.