Poikkeuksellinen kevät herättää monia kysymyksiä ja tunteita, joihin Jumala vastaa
Kävelen keväistä kotikatuani kohti lähimetsää, jossa on viime viikkoina tullut vastaan normaalia enemmän lenkkeilijöitä. Poikkeusolot ovat jatkuneet pian kahden kuukauden verran. Linnut laulavat kauniisti, luonto vihertää ja aurinko lämmittää, mutta siitä huolimatta huokailen joka askeleellani. Ajatukseni tarjoavat murehtimisen aiheita yksi toisensa jälkeen.
Mitä, jos sairastun? Entä, jos jo olemassa olevat sairauteni pahenevat? Miten kauan olen työttömänä? Mihin kaikkeen rahat riittävät? Kestävätkö ihmissuhteet, kun ei voi tavata? Miten käyttäisin aikani ahdistumatta? Mitä voin odottaa elämältäni?
Vastailen kysymyksiini sitä mukaa, kun niitä tulee. Yhden aiheen käsiteltyäni joku toinen jo tarjoaa itseään uudeksi murheeksi, ikään kuin muistuttaen: ”Hei vielä tämä! Älä unohda tätä huolenaiheuttajaa, murehdi hieman enemmän ja ota huomioon kaikki uhkaavat asiat elämässäsi.”
Jumalan vastaus
Kysymysten ketju raskauttaa mieleni aina siihen asti, kunnes koen Pyhän Hengen muistuttavan minulle psalmin 23 sanat:
”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.”
Ajatukseni kirkastuvat hetkessä ja totean, että niinhän se on!
Ei minulta mitään puutu, miksi enää vaivaisin itseäni näillä murheilla? Jumalan vastaus on tyhjentävä. Se kattaa kaikki kysymykseni ja rohkaisee minua elämään hetki kerrallaan, luottaen siihen, että Paimen pitää minusta huolen ja johdattaa elämääni. Minun ei tarvitse tietää, minne ja miten Hän johdattaa tai mitä tulen kärsimään. Riittää, että olen Hänen lampaansa.
Rikas ei ole se, jolla on kaikkea, vaan se, jolta ei mitään puutu. Suuri voitto onkin palvella Jumalaa yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Onhan yksi päivä Hänen esikartanoissaan parempi kuin tuhat muualla. Uskotko tämän? Minä uskon. Harmi vain, että lampailla tuntuu olevan lyhyt muisti ja samat asiat täytyy usein oivaltaa yhä uudelleen. Onneksi Paimen ei väsy tehtävässään, vaan johdattaa meitä nimensä tähden.
Jumalan armoa ja rauhaa kevääseenne, sisaret ja veljet! Kuljetaan yhdessä, pimeidenkin laaksojen läpi, kohti vihreitä niittyjä ja virvoittavia vesiä.
Nina Lahtinen