Pienryhmät

Rukousta, jakamista, kasvua yhdessä

Pienryhmät ja solut ovat paikka, jossa voit rukoilla yhdessä toisten kanssa, saada ja antaa tukea kristittynä kasvamisessa sekä saada uusia ystäviä. Kokoonnumme sekä seurakunnalla (Porrassalmenkatu 57) että kodeissa. Kaupunginosa-pienryhmiin voi tulla mukaan myös muilta kaupunkimme kulmilta.
Osa ryhmistä on palveluryhmiä.
Osa ryhmistä toimii määräajan, kuten esimerkiksi Alfa-kurssi. Uusia ryhmiä perustetaan tarpeen mukaan. Myös kokoontumistaukoja pidetään vaihdellen lomien takia.

Jos haluat olla mukana, kysy lisää pienryhmien yhteyshenkilöiltä. Tervetuloa!

Pienryhmistä voit kysyä lisää Miika Kaatrasalolta, puh. 040 192 6111.

Lapsille

Valon lapset -kuoro – Jippii!

Yhteyshenkilö: Anna-Leea Korhonen, 050 9100 506

Lue lisää: Lapset ja perheet

Kodeissa

Saksala

Yhteyshenkilö: Matti Hirviniemi, 044 976 2519

Graani - Tuppurala

Yhteyshenkilö: Jaakko Seppänen, 040 869 9638

Ristiina

Yhteyshenkilö: Rauno Mikkonen, 040 078 8239

Avioparisolu

Yhteyshenkilöt: Tiina ja Toni Rautiainen, 045 213 1300

Musiikkiryhmä

Hei sinä, jonka rakkaus musiikin tekemiseen on jäänyt arkielämän jalkoihin! Haluatko tulla mukaan uuteen harrastusryhmään, ilman vastuun tai esiintymisen paineita, musiikin ilosta nauttimaan?

Ota yhteyttä: Inna Pitkämäki, 050 074 1373, inna.pitkamaki@gmail.com

 

 

Palveluryhmiä

Evankeliointitiimi

Käymme tiiminä säännöllisesti, viikoittain kohtaamassa ihmisiä kaduilla ja kodeissa. Tarvittaessa järjestämme 12-viikkoisen ystävyysevankelioinnin kurssin XEE-muotoisesti. Jos haluat tulla tutustumaan tähän toimintaan ja kuulla lisää katutiimistämme, ota yhteyttä: Noora Suvorova, 050 9171727.

Lisätietoja XEE:stä löydät myös osoitteesta xee.fi

Jumis-tiimi

Tule mukaan lapsityön Jumis-tiimiin! Kysy lisätietoja: Anna-Leea Korhonen, 050 910 0506.

Keittiöryhmät – kahvitukset, lounaat

Yhteiset kahvittelut ja lounaat ovat hyvä mahdollisuus toinen toisemme kohtaamiseen. Samalla voimme kartuttaa varoja sovituille seurakunnan kohteille, yleensä kiinteistölle tai lähetystyölle.

Seurakuntalainen, tule mukaan ystäviesi kanssa järjestämään kahvitarjoilu! Ota yhteyttä esim. sähköpostilla: toimisto@mikkelinhelluntaisrk.fi

Siivousryhmät

Siivousryhmät huolehtivat seurakunnan toimitilojen siisteydestä. Yhteyshenkilö: Pertti Tuhkalainen, 050 096 6514

Seurakunnalla

Päivärukous ke klo 11–12

Rukoilemme eri aiheiden puolesta ja kiitämme rukousvastauksista yhdessä. Aiheina ovat muun muassa meille lähetetyt rukouspyynnöt, seurakunnan yhteiset rukousaiheet ja päivässä esille tulevat rukousaiheet. Vuonna 2023 päivärukous on keskiviikkoisin 11.1. alkaen klo 11–12 ja vastuuhenkilönä on Matti Hirviniemi, 044 976 2519. Tule mukaan!

Rukousryhmä ma klo 18

Yhteyshenkilö: Kaisa Valentin, 040 703 2821

Lähetyspiiri ma klo 13

Yhteyshenkilö: Annikki Pullinen, 050 300 8451

Alfa-tapaamiset

Ruken Alfa – sinulle!

Ilmoittaudu vaikka heti Alfaan ja kysy lisätietoja!
Uusia Alfa-iltoja käynnistämme tarvittaessa. Kerro kiinnostuksestasi Alfa-yhteyshenkilöllemme: Janne Blomerus, 040 513 8623.

Ateria, alustus ja avoin keskustelu – niistä syntyy Alfa:
Alfa on sarja tapaamisia, joissa tutkitaan kristinuskoa. Alfa-tapaamisia on yhteensä 11, ja lisäksi on Alfa-viikonloppu.

Aterian äärellä vaihdetaan kuulumisia ja tutustutaan toisiimme.
Alustuksen tarkoituksena on herätellä keskustelua uskoon liittyvistä isoista kysymyksistä ja avata kristinuskon perusteita. Aiheita löytyy esimerkiksi näiden kysymysten ympäriltä: Kuka Jeesus on? Kuinka voin uskoa? Miten rukoillaan?
Avoin keskustelu on tila ajatuksille, joita itse kullekin herää alustuksesta. Saa puhua tai toki olla puhumattakin. Keskusteluissa on mahdollisuus kuulla muiden näkemyksiä ja jakaa omia näkemyksiään – rehellisessä, ystävällisessä ja avoimessa ilmapiirissä.
Onko sinulla kysymyksiä, etsitkö vastauksia? Siksi Alfa voi olla juuri oikea paikka sinulle.

Avioliittokurssi

Avioliittokurssi

Ruken avioliittokurssi

Avioliittokurssi on käytännönläheinen seitsemän viikon kurssi, joka antaa työkaluja lujan ja terveen suhteen luomiseen koko elämän ajaksi! Ruokailun jälkeen vuorottelevat luennot ja yksinkertaiset tehtävät, joiden avulla jokainen pari saa puhua illan aiheesta. Vaikka avioliittokurssi perustuu kristillisille periaatteille, se on kaikille avoin ja sopii kaikille. Jokaisen parin yksityisyys on tärkeä asia, joten kenenkään ei halutessaan tarvitse kertoa muille suhteestaan tai asioista, joita he työstävät.

Pidimme syksyllä 2021 Ruken avioliittokurssin, jolla oli seuraavanlainen aikataulutus: Ensimmäinen kokoontuminen maanantaina 20.9.2021 klo 18.00 Cafe Ruken tiloissa, Porrassalmenkatu 57:n alakerrassa. Ensimmäiseksi nautimme ruuasta. Kurssille tarvittiin ennakkoilmoittautuminen.

Tapaamiset olivat maanantaisin klo 18.00:
syyskuussa ma 20.9. ja ma 27.9.,
lokakuussa ma 11.10. ja ma 18.10. sekä
marraskuussa ma 1.11., ma 15.11. ja ma 29.11.

Oletko kiinnostunut osallistumaan avioliittokurssille. Kerro kiinnostuksestasi ja kysy lisää Anna-Leealta, 050 910 0506, anzku_16(at)yahoo.com.

 

Miesten solu

Yhteyshenkilö: Janne Korhonen, 050 910 0507

Motoristit

Yhteyshenkilö: Heikki Hämäläinen, 050 069 0266

Varustava solu

Yhteyshenkilö: Toni Rautiainen, 045 2131300

Äitien solu

Yhteyshenkilö: Anna-Leea Korhonen, 050 910 0506

 

Kansainvälisiä

библейские вcтречи

контакт: Иван Суворов, телефон 046 556 9001

Читать дальше: Kansainvälinen työ

International Evenings

We gather together once every month for International Evening. Come and meet new friends, talk and have tea together. 

More information: Woodly Dormeus, 040 759 9095

Read more: Kansainvälinen työ