Danielin kirjan kolmannesta luvusta voimme lukea tutun tarinan kolmesta nuoresta juutalaisesta miehestä: Sadrakista, Meesakista ja Abed-Negosta. He joutuvat elämässään tuliseen koettelemukseen ja lopulta tuliseen pätsiin. Heillä olisi köysiin sidottuina varma kuolema edessään – ellei Jumala puuttuisi tilanteen kulkuun. Kuningas kysyy suistettuaan heidät tuliseen pätsiin: ”Eikö tuleen heitetty kolme sidottua miestä?” Hovimiehet vastaavat myöntävästi kuninkaalle, ja kuningas jatkaa:
”Mutta minä näen nyt neljä miestä kävelemässä vapaina tulen keskellä, eivätkä he ole vahingoittuneet! Ja neljäs näyttää ihan jumalolennolta.”
Mennyt vuosi on ollut mieleenpainuvin ja erikoisin vuosi pastorin tehtävässä palvellessani. Koronavirus ja siitä seuranneet rajoitussuositukset ovat iskeneet seurakuntia Suomessa ja Mikkelissä ennennäkemättömällä tavalla. Aivan uudenlainen ”tulinen pätsi” on kohdannut, ei vain seurakuntia, vaan koko yhteiskuntaamme. Olemme joutuneet polvillemme, ja pelko viiltää monen sydäntä. Mitä
tästä kaikesta seuraa? Kestääkö terveyteni, talouteni, mielenterveyteni? Mitä ääntä kuuntelen tämän kriisin keskellä? Saamme olla seurakuntana kiitollisia siitä, että Jumala auttoi ja varjeli meitä kaiken keskellä.
Uuteen vuoteen astuessamme ääni, jonka tulisi kuulua tämän tulisen pätsin, maailmanlaajuisen kriisin keskelle, on Jumalan ääni – Raamatun muuttumattoman sanan ääni. Eikö kolmen nuoren miehen tarina kirjoitettu myös meitä varten? Voimmehan me samaistua heidän elämäntilanteeseensa, jossa nuorukaisia uhkaa kuolema, he ovat aivan yksin ja ainoa asia, mitä he voivat tehdä, on turvata itse Jumalaan, taivaan ja maan Luojaan. Kriisien hyöty on myös se, että ne voivat vapauttaa meitä monista siteistä; nuorukaiset saivat kävellä tulen keskellä vapaana, kun tuli poltti siteet. Tärkeä kristalloituu ja turhat ja toissijaiset asiat jäävät vähemmälle huomiolle. Jeesuksen – tuon jumalolennon – läsnäolo kaiken kuumuuden ja liekkien keskellä tulee entistä todellisemmaksi, rakkaammaksi ja ilmeisemmäksi!
Jeesus itse on luvannut olla keskellämme myös alkaneen vuoden ajan. Emme tiedä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan seurakuntaamme ja elämäämme, mutta sen me varmasti tiedämme, että Herra Jeesus on turvapaikkamme, jonka suojassa saamme olla.
” Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä” (Psalmi 46:2) .
Saakoon Hän antaa voimia jokaisiin päiviimme. Hän tietää edeltä ne kaikki.
”Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti” (Psalmi 90:15).
Suomen historian kriisien hetkillä kansamme on saanut Jumalan armon kääntyä Hänen puoleensa apua pyytämään. Saakoon kristittyjen joukossa soida jälleen Lutherin taisteluvirsi riemukkaasti tämänkin kriisin keskellä:
”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan.”
Jumalan siunaamaa ja varjelemaa uutta vuotta!
Tero-pastori
Tero Ojasalo
Tämä kirjoitus on julkaistu Yhteys-lehtemme numerossa 1/2021.