Kuninkaallinen papisto

Hengellinen työ oman ammatin ohessa

Voidaksemme paremmin ymmärtää, mistä Herran käskyn toteuttamisessa oman ammatin yhteydessä on kysymys, on ensin otettava huomioon Uuden liiton mukainen pappeuskäsite. Yleisesti ajatellaan, että varsinaiset hengellisen työtekijät ovat niitä, jotka tekevät kokoaikaisesti hengellistä työtä. Oman työn ohessa hengellistä työtä tekeviä pidetään niin kotimaassa kuin lähetyskentilläkin ”maallikkoina”. Tällä ajatustavalla on lähtökohtansa kansankirkossamme muotoutunut suhtautuminen Uuden liiton pappeuteen. Kirkon historiasta ei puutu esimerkkejä maallikoiden epäoikeutetusta kohtelusta. Sana ”maallikko” käytetään nykyisinkin usein merkitsemään samaa kuin ei-asiantuntija, tietämätön. ”Uskonpuhdistuskirkoista tulikin pappiskeskeisiä pastorikirkkoja.” Tämä oli suuri erehdys.

Vanhassa liitossa Aaronin suvun pappien pappisvihkimys oli yhdistetty uhriin. Ensin piti uhrata uhri ja sitten voitiin pappi vihkiä. Kristittyinä olemme pyhitetyt Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. Näin meistä kaikista, aivan jokaisesta uudestisyntyneestä kristitystä, on tullut Jeesuksen ruumin osana jäsen pyhään papistoon, jumalalliseen tehtävään tarkoitettu. 1 Piet.2:9–10 ja Ilm. 1:5,6. Täten tapahtuu sen hengellisen todellisuuden ymmärtäminen, että Uuden liiton aikana ei ole muuta pappeutta kuin ”Kuninkaallinen papisto”, ja siihen kaikki uudestisyntyneet ihmiset kuuluvat Hengestä syntymisensä perusteella. Tämän pappeuden Ylipappina on Jeesus Kristus, joka on Hänen ruumiinsa eli seurakunnan Pää. Hän Itse on jo kirkkaudessa, mutta käyskentelee myös täällä maan päällä seurakuntiensa keskellä.

Tämä Hänen ruumiinsa maan päällä välittää ja heijastaa Jeesuksen Kristuksen kuninkuutta ja ylipapillista asemaa tässä maailmassa. Pyhä Henki siirtää ylipapin iankaikkisia ominaisuuksia, rakkautta, armoa ja totuutta, hengellistä viisautta ja tietoa sekä voimaa kaikille ruumiin jäsenille. Seurakunnissa ja myös muualla on erilaisia hengellisiä tehtäviä, kuten ruumissamme on erilaisia jäseniä. Kaikki jäsenet tarvitsevat toisiaan ja toimivat yhdessä. Näistä eri tehtävistä Raamatussa on selkeää opetusta, muun muassa Ef. 4:11–13. Viiden ensin mainitun viranhoitajien tehtävänä on nimenomaan ”tehdä kaikki pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön.” Näin muodostuu seurakuntiin hengellinen johtajisto ja myös itse kullekin löytyy sopiva oma tehtävä. Näitä kaikkia tehtäviä, voi suorittaa myös oman ammattinsa ohessa, kuten apostoli Paavalikin teki.

Jos tästä Jumalan asettamasta periaatteesta poiketaan ja avainhenkilöt valitaan pääasiassa oppiarvojen mukaan seurakunnan tehtäviin, seurakunnat alkavat näivettyä. Jos erotetaan ”hengellisen työntekijät” ja ”maallikot” eri ryhmiin, mihin ryhmään silloin kuuluisi apostoli Paavali? Hän sai Itse Jeesukselta kutsun apostolin työhön. Tähän ei kuitenkaan liittynyt kutsua luopua omasta ammatistaan. Näin voimme todeta, että Paavali oli sekä teltantekijä että apostoli samanaikaisesti. Tästä tuleekin kauan käytössä ollut hyvä nimitys: teltantekijät. Paavali opetti myös, että työntekijä on palkkansa ansainnut, mutta hän ei soveltanut sitä itseensä. Minä olen saanut niin paljon iloa Herran palvelemisesta, joten teen sitä ilon takia. En edellytä tätä muilta. Jeesus on lunastanut meidät omaisuudekseen kansan, joka hyviä tekoja ahkeroi. Ef. 2:8–10.

Terho Jaatinen

Kirjoitus on ilmestynyt Yhteys-lehdessämme 5/2022.