Zetanes–Yhdessä-hanke

Olemme mukana auttamassa mikkeliläisiä

Zetanes–Yhdessä-hanke

Olimme seurakuntana mukana Etelä-Savon ELY-keskuksen, Mikkelin kaupungin ja Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamassa Zetanes–Yhdessä-projektissa. Hankeaika oli 1.8.2023–31.12.2025.

Mitä hanke sisälsi

Torstaisin järjestettiin kaikille avoin kahvila Rukella klo 17:stä eteenpäin. Kahvila kokoontui erilaisilla teemoilla ja oli vapaata ja rentoa yhdessäoloa. Lauantaisin nuorille oli toimintaa ja kahvila klo 16:sta eteenpäin. Nuorten toimintaa suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä kävijöiden kanssa yhdessä tekemisen ja osallisuuden teemoilla. Tiistaisin hankkeessa tehtiin jalkautuvaa työtä yhdessä eri toimijoiden kanssa. Hankkeessa tarjottiin myös keskusteluapua ja tukea arkielämään. Tarjolla oli koulutukseen ja työllisyyteen liittyvää ohjausta ja mahdollisuus tavata päivisin Rukella.

Hankeuutisista löydät Zetanes–Yhdessä -hankkeen kehittämän kohtaamiskahvilan käsikirjan ja muita uutisia.

 

 

Työntekijä

Janne Blomerus

Janne Blomerus

Projektipäällikkö

puh. 040 513 8623
janne.blomerus (at) mikkelinhelluntaisrk.fi

Rahoitus ja yhteistyökumppanit

Zetanes–Yhdessä-hanke sai rahoituksensa Euroopan unionin osarahoittamana ESR-hankkeena myös Etelä-Savon ELY-keskukselta ja Mikkelin kaupungilta.

Lue lisää

Tulevia tapahtumia ja iltoja

Kohtaamiskahvila kaikenikäisille
Kahvilatoiminta on tällä hetkellä tauolla hankekauden päättymisen takia. Kerromme kahvilatoiminnasta mahdollisen uuden hankkeen alkaessa.
Kohtaamiskahvila nuorille
Kahvilatoiminta on tällä hetkellä tauolla hankekauden päättymisen takia. Kerromme kahvilatoiminnasta mahdollisen uuden hankkeen alkaessa.